9/05/2010

Life sucks and then you marry someone who doesn't

Tänä sunnuntaina mut vietiin (vaihteeks) taas yhdelle kaupunkikiertoajelulle. Reissu kesti bussi-, laiva- ja junamatkoineen, historiallisine kartanoesittelyineen ja juustokauppavierailuineen 4,5 tuntia, jonka jälkeen mentiin vielä hostveljeni toiveesta syömään Austraalialaiseen ravintolaan.

Reissu olis muuten ollut oikein mukiinmenevä, mutta nukuin edellisen yön niin huonosti, että olin alkumatkasta nukahtaa bussiin. Onneks paistoi aurinko niin, että pystyin arskojen avulla vähän peittelemään silmien lupsumista.. Muutenkin olo oli koko päivän (ja on kyllä vieläkin) kun katujyrän yliajama, taisin saada perjantai-illan juhlissa, ulkona värjötellessäni pienen flunssanpoikasen. :-/

Huominen pitäis vielä sinnitellä, mennään aamulla koulun kanssa Dresdeniin kirjastoon, jonka jälkeen ollaan tyttöjen kanssa sovittu pienet shoppauskierrokset. Tiistaina ja keskiviikkona mulla ei ole koulua, jolloin voinkin ihan hyvällä omallatunnolla ottaa vähän lepiä kotosalla. :-)

5syys

5syys3

5syys2

Mmh, siis aivan älyttömän nätit silmäpussit vaikka ite sanonkin! Runsaampi huivikin olis ihan kiva, onneks pääsen huomenna (toivon mukaan) käymään siellä keskustassa.. Myös mun uuden paksumman takkinikin pitäis tulla kohta postissa, ettei tarvi enää pitää nahkatakkia ja parkaa päällekkäin..

5syys4
5syys7

5syys6
5syys8

5syys9

Maistoin aussiravintolassa kengurua, enkä olis huomannut mitään, jos mulle olis tuotu naaman eteen kengurun sijasta nautaa :-D

Vaikka huominen reissu alkaakin epätavallisen myöhään niin, että mun tarvii herätä vasta 6:15, mä taidan silti nyt yrittää mennä ja saada hengitettyä makuuasennossa. Oon jo niin asennoitunut tekemään Dresdenin vaatekaupoista selvää, että petyn jos oon huomenna kuumeessa! :-(

4 comments:

Kirsten said...

Great pictures! I like your pants - or is it a legging?

Rosanna said...

Kirsten -- thanks, they are leggings (and from GinaTricot) ;)

Ines Kaivonen said...

Vahan ihania kuvia naa kaikki taala, nayttaa kivalta paikalta missa oot :)Entas sun saksa, miten se sujuu? Tai no se suju Suomessakin aika hyvin =D

Rosanna said...

Inezia -- Kiitti :)) Kuullunymmärtäminen on parantunu jo ihan huimasti vrt mun eka päivä täällä, mut puhe on vielä vähä kakistelua.. Mietin aina et mikä pääte mihinkin tulee ja sit heitän vaa jotain tyyliin ÄH ja sit kun pitäis jatkaa puhetta, muistankin et hei toi päätehän siihen edelliseen sanaan olis pitäny laittaa = välillä tosi hidasta, eikä juuri koskaan kovin oikeellista :--D