Oon vähän kahden vaiheilla nyt tän blogin kanssa. Toisaalta tykkään valokuvaamisesta, shoppailusta, kynsien tekemisestä, kesästä ja jäätelöstä ja jeejee, mutta onko mun elämäni sitten niin kiinnostavaa, että sen dokumentoimista on järkevää jatkaa myös täällä tylsässä kotisuomessa..?

Joka tapauksessa, "loma-arki" on normalisoitunut aika lailla samalle tasolle, kuin ennen reissuani, ei täällä nyt niin kauheasti ole mikään muuttunut.
Mä sensijaan hieman, ainakin lain silmissä.. Tampereen baaritarjontaankin oon siis tietysti ehtinyt jo pari kertaa tutustua; ekalla kerralla mun rakas leohuivini pöllittiin (hih ei hätää, H&M:ltä löytyi uusi vastaava) ja sain jonkun mystisen mustelman käteeni, tokalla kerralla 2kpl mun sandaalien koristekiviä oli vieläkin mystisemmin kadonnut (tähänkin löytyi suht. tyydyttävä ratkaisu pienellä uudelleenjärjestelyllä, sekä pikaliimalla..)
Ekan illan jälkeen jäi pieni vitutus päälle, muutenkin meno oli Saksaan verrattuna jotenkin pingottuneempi ja kaikki oli sisäänpääsymaksusta lähtien tuplasti kalliimpaa. Onneksi mulla on täällä näitä omia ihmisiä, jotka oon tuntenut kauan ja joiden seura kyllä kannustaa kaikesta kurasta huolimatta lähtemään aina uudestaan.. ;-)
Supercool metallinen rasia läksiäislahja Melanielta, jonka isällä on antiikkikauppa
Naapurin mäyris on tuskin enää ihan vauva, mutta täysin yhtä "huonosti" se käyttäytyy edelleen..
Korvikehuivi on oikeestaan vähän kivempaa materiaalia, kun se ensimmäinen. Toivottavasti tollanen solmuvärjäysjuttu on vielä IN, koska mä olen kroonisesti kykenemätön vastustamaan hienoja kolmen euron alehuiveja! (..tai ihan mitä vaan vastaavaa halpaa tavaraa..)Äiti ja sisko lähtivät tänään maalle ja iskä huomenna Venäjälle, mä jään kotiin
..hoitamaan pupua ja odottelemaan, jos mahdollinen tuleva työpaikka ilmottelisi itsestään. Ehdinhän mä tässä jo melkein 2 viikkoa katsella noita..

Mun pitäis vähän harjotella tota touhua, mutta olin taas niin laiska, että oikean käden kolme viimeistä sormea odottaa vielä käsittelyä..


Tehtiin eilen pieni päiväretki perheen kesken, tässä on Jeesus.
Vuosi oli hieno, mutta kuten sanottu, ihanaa olla taas kotona. Ei ole mitään kotoisampaa, kun katsella siskon ja iskän tappelemista kuivasta pullasta.. (Noniin nyt jälkimmäinen, joka maalailee terassilla jotain sokkeleita, soitti, että sille pitää viedä toinen kuppi kahvia. Ja tiedän tietty kokemuksesta, että sen maito pitää ensin mikrottaa, ettei kahvi jäähdy liikaa!) Kai mä tästä vien sille sen santsikupin, iskä halus nimittäin tänään vielä tarjota mulle wingsejä iltaruuaks!
Niin, eli rivien välistä olis siis toki voinut jo ymmärtää kysymyksen, mutta koska en ole nyt varma, aionko vielä jatkaa kirjoittelua, olis kiva kuulla vähän palautetta; kuopataanko tämä tähän, vai mistä aiheesta ihmiset haluaisivat lukea/katsella kuvia?
Ihan pelkästään itseäni varten en tänne ajatellut jatkossa kirjoittaa, tiedän kyllä, mitä olen milloinkin tehnyt, ja ne kuvat säilyvät kyllä koneella ilman aikaavievää siirto-pienennys-muokkaus-latausrumbaakin.. ;-)