4/23/2011

Dieses heidnische, scheißverfickte Kackvieh

Mun oloni oli tänään aamulla jälleen suht normaali, Lidlille ei siis lähde haastetta ja päiväkin lähti ihan odotetusti käyntiin. (Lukuunottamatta tietty sitä, että heräsin niiden torstai-perjantai-yön viidentoista tunnin unien jälkeen tänään ihan oma-aloitteisesti jo puoli kahdeksalta..)

Jotain taas hilluin koko aamupäivän niin keskittyneesti tekemässä - piknikpizzan leipomisessa ei pitäis ihan hirveen montaa tuntia mennä - että lähdin asemalle puolta tuntia myöhemmin, kun oli tarkotus..

Kathan ja Flon synttäripiknikki ei onneks ollut kuitenkaan vielä ihan täydessä loistossa, kun paikan päälle pääsin, joten ehdin ihan hyvin todistamaan sitä tärkeintä, eli booliämpärin valmistusta. Dresdenin Großer Garten vaikutti aika leppoisalta paikalta, vehreää oli ainakin jo! Ihan vieressä on myös eläintarha, jonka meteli vähän säikäytti ensikertalaisen, kun puiston tiheät kasvikset piilottavat tarhan aika tehokkaasti. Onneks mulle kuitenkin kerrottiin, että puiden takana on vaan tyttö- ja poikanorsujen yhteisaitaus, niin selvisi senkin mökän lähde sitten..

Tiiän, että meuhkaan taas tosta säästä, mutta musta se on vaan niin taivaallista, että voin pääsiäisenä valittaa shortseissa ja topissa, että mulla on kuuma!




Siinä sitten tsillattiin ja tuhottiin suorastaan aika söpö synttärikakku, asianmukaisesti molempien päivänsankarien yhteiskuvalla varustettuna.



Kun oltiin lepäilty riittävästi, maalailtiin (tai ei kaikki, mutta mää ainakin olin ihan innolla pensseli kourassa) vähän pääsiäismunia.


Maalausurakan päätyttyä päivänsankarit katosi hetkeksi, jonka jälkeen alkoi kahden tiimin jännittävä pääsiäispakettienetsintäkamppailu. Eniten paketteja löytäneelle joukkueelle oli luvassa palkinto - siis vielä niiden löytyneiden munien ja karkkien jatkoksi.


Tässä tarvotaan juuri pöpeliköstä takaisin leiriin, vielä onnellisen tietämättömänä siitä, että molemmat joukkueet olivat löytäneet kumpikin tismalleen yhtä monta noita paketteja.. Noh, tasapelistä piittaamaton palkintopullo Vodkaa pistettiin ensin hetkeksi kiertoon, ja kun kellekään ei enää raakana uponnut, sen tie päättyi onnellisesti booliämpäriin.



En tietenkään ole vielä aloittanut pakkaamista, kun huomenna olis tosiaan tarkoituksena sinne Kölniin lennellä, että yön suunnitelmat ovatkin sitten sitämyöten selvät..

6 comments:

Johanna said...

Mä jaksan aina ihmetellä miten noi saksalaiset jaksaa syödä niin paljon, tai ainakin aina joka paikassa on ihan törkeesti herkkuja ja kaikkea! :-D Ihana kakku joka tapauksessa ja ah siel on varmaan herkullisia ne kaikki eri Kinder-variaatiot! <3

LIISA said...

Niin epäreilua et siellä on jo noin lämmin! Kyllä siitä kannattaakin hehkuttaa!! :DD Kelpais varmasti kelle vaan.. Oli tosi mukavan näkönen synttäripiknikki, ruokakin oli aika omom :)

Anonymous said...

Apua, mikä ihana kukkameri – ja tyttö! ;)

Siiri Stiina said...

oih nam! siekin juhlintoja ollut :) ja kukapa ei tätä kelii hehkuttaisi, tää on mahtavaa ;)

Hanna said...

wow amazing outfit! and lovely pics!

ps.
you're the winner of my TheHoneyRoom give-away. I already e-mailed you, but didn't got any response yet ;)

Rosanna said...

Johanna -- haha, joo, kun juhlitaan, ni juhlitaan sit kanssa kunnon eväillä.. ;)

Liisa -- Mä en tosiaan kylla valita!

Saana -- Kiitos ihana! ;)

Siiri -- tottakai täällä juhlitaan, elämä on juhlaa! :--D (Ainakin sillon, kun aurinko paistaa tolleen..)

Hanna -- Wow, thanks and thanks! I'll email you :)