5/04/2011

Tutkimus: Raha tekee sittenkin onnelliseksi!

Aattelin skipata ne lauantain kuvat ja siirtyä nyt suoraan viime sunnuntaille ja viimeisen lomapäivän kuville. Tiiän siis kyllä, että tänään on jo keskiviikko, mutta laiska mikä laiska..

Meidät oltiin siis silloin sunnuntaina kutsuttu yhdeksitoista yhdelle tän mun alueeni toisista vaihtareista. Sen hostvanhemmat omistaa jonkun kukkakasvattamo-puutarhan-mikskä-niitä-nyt-ikinä-kutsutaan, jossa oli avoimien ovien päivä pelargonioidenostomahdollisuuksineen, grilli- ja jätskikojuineen ja viisvuotiaiden cheerleadingesityksineen. Sen pojan hostisä kierrätti meitä myös vähän ympäri tarhaansa ja kertoili samalla intohimoisesti kukkasistaan :-D Pääsin mm. haistelemaan suklaantuoksuista (mutta aika mitäänsanomatonta) rusehtavaa kukkasta ja käyttämään henkilökuntavessaa!

Kun rehuja alkoi kasvaa korvista, sen vaihtaripojan hostisovanhemmat jatkoi meidän Meißentouria vei meidät tutustumaan (maailman)kuuluun Meissenin posliinitehtaaseen.




No ei oo hiukset hyvin, eikä silmätkään, oli vähän tuulista.. Ja aurinkoista.. Mutta kukkia sinne mentiinkin katsomaan, ne oli sentään aika ihanan kauniita!


Tyhmät penskat seiso edessä, kun koitin ottaa kuvaa maailmanhistorian mullistavimmasta keksinnöstä.. Hot! Fast! Fresh! Ja mä kun menin ja kallistuin kuitenkin sen jätskikojun puoleen - siellä ei sentään tarvinnut ite pidellä tötteröä ja katsoa kun puolet herkuista sinkoilee maahan..


Äiti, kun en oo äitienpäivänä siellä tuomassa sulle kukkia, niin voisit mun mielestä tulostaa tän, ruiskia siihen jotain parfyymia ja kuvitella että se on aito..


Sitten tää pikkulehtinen vihreä oli mun mielestä kauhean söpöä! Tunnelmaa vaan vähän latisti, kun kuulin, että sen nimi on saksaks hautausmaaruoho tai joku vastaava.. Just.



Sitten siirryttiin siis sinne Meissenin posliinitehtaalle. Ihan pervoa touhua, noiden figuurien hinnat oli täysin abstrakteja. Ei mua ainakaan kirpasis maksaa tommosesta ruskeesta klöntistä viittäsataa euroa.


Tai tämmönen edullinen sammakko. Hei 500 euron kertaostoksesta olis saanut satkun etukupongin! Sen olis sitten voinut sijoittaa vaikka ton vaimoon!



Blingblingiä ei siis puuttunut - paitsi bloggaajasta.. Toi hinnalla pilattu rannekoru oli kyllä ihan siisti!




Siellä tädit pipersi, joku oli myös ollut niinkin kätevä, että oli pyöräyttänyt tommosen modernin teekannun - tässä seuraavaa viikkorahaa odotellessa. Ainiin, enhän mä pidä teestä. Hitsi.

Eikä tässä vielä kaikki - posliinitehtaan jälkeen kierrettiin vielä vähän Meißenin keskustaa. Mua ei ehkä olis enää kovin suurta kiertokävelyä huvittanut tehdä, alkoi jo nimittäin vähän näännyttää, (kuten varmaan lukijoitakin kohta tässä kuvatulvassa) mutta siitäkin selvittiin. (Ainakin autolle asti, kotimatkasta ei muistikuvia.)




Ruokahuoltokaan ei oikeen illasta enää pelannut veljen toivomalla tavalla, mutta kyllä se tosta sitten noutopizzan voimin ylös saatiin, että päästiin kotiin iltapalalle!

7 comments:

Ines Kaivonen said...

Kivoja kuvia! :) Mut mun lemppari on toi lihava suklaapupu :)) hehhe

LIISA said...

äää kirjotat tosi ihanasti! :) ja noi kukkaset on upeita !

Rosanna said...

Ines -- se on siis posliinia se pupu! :--DDD Kiitti! <3

Liisa -- voii, kiitos! :)))

Little talks from my head said...

Ei hitsi tätä sun blogia on kiva lukea! Ei mitään vikaa, ja on just kivaa että tulee paljon kuvia :)
Eikä kyllä toi sun veli oo yhtään pahan näköinen ;)
Kuinka kauan sä oot vielä Saksassa?

Rosanna said...

Johanna -- oi, ihana kuulla! Tuun 12.7. takasin :-)

JT said...

nää kuvat on ihan mahtavia!
J

Rosanna said...

J -- Kiitos ! :))