11/21/2010

NÄCHTE! OHNE SCHEISSE!

Tämä viikonloppu on ollut taas suhteellisen kiireinen. Perjantaina meidän piti mennä porukalla keilaamaan tai pelaamaan biljardia. Kaikki pöydät ja radat olivat kuitenkin täynnä, joten reippaan keilahalli-kävelylenkin jälkeen taisteltiin ensin hetki siitä, lauletaanko Alladinin saksankielisessä tunnarissa "Arabische Nacht" vaiko "Nächte" (molemmat muodot esiintyy, mutta kertsissä öitä on useampi kuin yks) ja lähdettiin sitten Radebergiin tissuttelemaan ja moikkaamaan lisää porukkaa.

Puolen yön maissa lähdin sitten junalla kotiin, koska lauantai-aamuna mulla oli suht aikainen herätys ja lähtö "serkkulaan" (yliopisto-opiskelijan kerrostaloluukkuun) Leipzigiin. Kaupunki oli mulle ennestään tuntematon, mutta sää onneksi suosi, niin että oli miellyttävä tutustua uuteen paikkaan ja kierrellä kirkkoja (juosta tukka putkella Mangosta Zaraan ja sieltä H&M:lle).

leip2
Kaupungin ensivaikutelma oli suhteellisen lupaava, kun jo Hauptbahnhof oli tungettu täyteen kauppoja!
lei5
Ajettiin heittämään mun laukku kämpille ja tultiin takaisin ydinkeskustaan aloittelemaan touria.

lei3
leip
lei4
Käytiin syömässä ja pyörittiin ympäri keskustaa. Yritin saada jotain tolkkua historointiluennosta ja kyttäillä siistejä kauppoja, mutta musta tuntuu, että multa meni aina jommasta kummasta kategoriasta jotain ohi!

lei15
Sitten mä pääsinkin jo onnellisesti shoppailun makuun, H&M pettää harvoin.. Kaulakoru ei kylläkään lähtenyt (ainakaan vielä) mukaan, kun se asettui kaulaan vähän tönkösti livenä. Nyt mua ehkä ihan vähän kaduttaa kun katon tota kuvaa..

lei17
Karlstadtin tavaratalossa vietettiin jo joulua, ja aina puolelta ja tasalta alkoi tommonen hieno suihkulähde-esitys musiikkeineen päivineen.

lei8
lei7
lei16
Meidän piti mennä jo valoisalla semmoisen korkean kerrostalon kattoterassille, josta näkee koko kaupungin. Mulla kuitenkin jotenkin vähän hurahti sitä aikaa jossain muualla, joten ehdittiin sinne terassille vasta pimeällä. Koko kaupunkihan oli kuitenkin tietysti valaistu, joten aika komeaa katseltavaa ne terassin näköäalat vähän myöhemminkin olivat.

lei6
Nuudeleista alkoi jo olla aika monta tuntia aikaa, joten lähdettiin sitten taas metsästämään jotain ruokapaikkaa. Olisin halunnut syödä siellä Karlstadtissa, mutta se olisi mennyt jo kahdeksalta kiinni, joten jouduttiin sitten vielä hetken aikaa jatkamaan haahuilua. (Huomatkaa ryytynyt ilme, joka ei siis johdu vasemman käden kasseista vaan ahkerasta kulttuurisivistyksen omaksumisesta!)

lei10
Mun seuralaiselleni olisi maistunut pizza-pasta-kategoria, mutta raahasin sen väkisin sushiluolaan (reppana oli jo joutunut pitkästymään kuoliaaksi mun mekko- ja poskipuna- ja ties millä yhtä ihanilla ostostuokioillani). Ravintola iski muhun ihan täysillä, se oli ihan huippusiisti! Kokit kokkasi tuolla keskellä ja heitteli annoksia tommoisiin pieniin laivoihin sitä mukaa, kun ringin ulkopuolella istuvat asiakkaat niitä söivät. Joka annos-kategorialla oli omanvärisensä lautanen, kun oltiin syöty tarpeeksi, tarjoilija sitten tuli, laski lautaset ja kirjoitti niiden mukaan laskun.

lei9
Paikan sushit olivat vieläpä tosi herkullisia! Vaihtoehtoja oli ihan hurjasti, enkä aina edes tiennyt mitä söin, kun en tilannut ruokiani itse..

lei14
Ruuan jälkeen mut vietiin vielä tommoselle (kuvassa vaatimattomalle mutta livenä) jylhälle paikalle. Etualan vesiallas oli ihan tyyni, joka teki paikasta vielä vaikuttavamman. En ihan ymmärtänyt kaikkea, mitä mulle selitettiin, mutta jotenkin toi temppeli/mikälie liittyy Napoleoniin ja johonkin sen taisteluista. :-D

Illalla me lähdettiin vielä jonkun yliopisto-opiskelijakaverin luokse illanistujaisiin. Niistä ei sen enempää, mutta juttujen ja pynttäytymisen tasot oli kyllä kääntyneet ihan ylösalaisin verrattuna teinipippaloihin :-D Tylsää ei missään nimessä silti ollut ja nukkumaan lähdettiin vasta kahdelta yöllä..

Sunnuntaina (eli tänään) pääsin sitten vihdoin keilaamaan, mutta niitä kuvia en edes yritä tunkea tähän samaan postaukseen. Aiheesta siis mahdollisesti lisää huomenissa.. ;-)

15 comments:

Johanna said...

Ihania kuvia Rose <3

Anonymous said...

Voi vitsit mitä kuvia! Siis nää on kaikki Leipzigistä? Suosittelisitko reissaamaan siellä suunnalla? Ainakin näiden kuvien perusteella oon jo lähdössä :-D

Kata said...

Oi että tykkäsin tästä postauksesta! Monipuolinen, kauniita kuvia ja hyvää tekstiä.

Täytyypi minun muuten kysyä että ovatko hiuksesi tarkoituksella tuon väriset vai onko joku värjäysprosessin välivaihe menossa? En siis pahalla, vaan ihan omaa uteliaisuuttani kyselen :)

Rosanna said...

Johanna -- Kiitos <3

Anonyymi -- Mä kyllä tykkäsin Leipzigistä paljon, niiltä osin kun sitä ehdin katsastaa :-) Mene siis ihmeessä käymään, kaupungissa on kiva tunnelma ja paljon opiskelijoita, joten menoa löytyy.. ;)

Kata -- Kiva jos tykkäsit :--)
Ei mulla mitään prosessia ole menossa, mun mielestä mulle vaan sopii tommoset tosi kylmän väriset hiukset! :-D Tykkään myös, kun noi ei ole iiihan tavalliset..

Leena said...

Voi miten ihania kuvia...ja paljon! tykkäääään ♥ jaja must noi hiukset on tosi hyvän väriset! :)

Siiri Stiina said...

Näyttäää ihan huikeelle!! :) Haluisin noin leopardi korot ja sun mekon. muiskis

Ines Kaivonen said...

ah taaki haluu sushia <3 kivan nakonen paikka :)

Rosanna said...

Leena -- Kiitos <3

Siiri -- Haha, muiskis vaan sulle!

Ines -- Mää tykkäsin kyllä Leipzigistä paljon! Ja toi kurkkuun käärintä noissa susheissa oli mulle uutta, mutta tota pitää tehä kotonakin (=hyvää!)..

Anonymous said...

MIKS HARMAAT HIUKSET????

- Huolestunut-Saga

Anonymous said...

Sun pitää alkaa syömään appelssiineja ja banaania ja ceevitamiinimehua ja kaikkee muuta keltasta että sun hiukset palaa oikeen väriseks! Apua!!!

-Hätääntynyt-Saga

Rosanna said...

Satsuma -- mulla on hualia nii harmaannun ennenaikasesti :-( surullista, mutta kuolen pian ni sitte ku mut polttohaudataan ni mun harmaat hiukset ei erotu mun harmaasta tuhkasta ni ei oo nii paha enää. panaanit o housuissas

Saara said...

heeei toi on se temppeli missä meki käytiin! :D en kyl ikinä suostuis meneen sinne pimeellä ku se lampi oli ihan sika pelottava jo valosallaki. ja siellä ku siis tosiaan on ihmisiä haudattuna jossai päi sitä aukioo... :S

Rosanna said...

Saara -- Joo, huh, nousi kyl pienoinen pala kurkkuun, kun toi maisema avautui ekaa kertaa silmien eessä.. :-D

Anonymous said...

Moi, mistä takkisi on? Se on kiva .. :)

Rosanna said...

Anonyymi -- Moimoi, takki on Henkkamaukalta (: