11/16/2010

Mein Tag als Bilder - bis jetzt

Moi taas, viime postauksesta taitaakin olla jo tasan viikko. Mä olen pääosin parannellut silmätulehdustani (ja kulkenut ihan naamakalana ilman ripsiväriä - iik!), ikävystynyt, laitattanut kynnet, ollut viikonloppuna melomassa ja polkupyöräilemässä ihanassa säässä (sunnuntaina elohopeat kohosivat jopa + 20 asteeseen!) ynnä muuta sellaista.

Nyt kuitenkin tähän tiistaihin ja mun päivääni kuvina - tosin vaan tähän iltapäivään asti, kuten otsikossakin seisoo :-)


..ja niinhän mulle sitten tapani mukaisesti tuli aamulla kiire ja jouduin juoksemaan semikovassa sateessa hullua kyytiä asemalle, vain todetakseni, että juna tulee tänään 15 minuuttia myöhässä. Onneksi sai edes seistä katoksessa odottamassa.


Ennen koulua mulla oli jälleen silmälääkärikontrolli, jota ennen livahdin etsimään uutta aurinkopuuteria. No, sopivaa ei löytynyt, mutta löysin ihanan värisen huulipunan ja innostuin siinä sitten kun kerran alkuun pääsin myös vähän koruhyllyllä. Kassalla mulle vielä tungettiin oheislahjana tommonen pussukka, josta löysin junassa mun ostosteni lisäksi myös luomivärin ja suklaakasvonaamion!


Hostveli tilasi mun Dresden-pistäytymiseltäni "3 Cheeseburger aus McDonalds", Burger King (joka Neustadin asemalta löytyy) ei kuulemma kelvannut. Siinä sitten ideaali-isosiskona rämmin lääkärin jälkeen kaatosateessa kohti lähintä Mäkkäriä, joka löytyi reilun kilsan päästä - vain kuullakseni, että juustoja tehdään vasta puoli yhdentoista jälkeen. BurgerKing kelpasi siis sitten kuitenkin, mun kenkäni vaan olivat Mäkkärivisiitistä johtuen loppupäivän märät ja enkuntunti jäi vähän aikomusta lyhyemmäksi, mutta tehty mikä tehty..


Lyhyen enkuntunnin jälkeen mulla olikin enää Bisnes Educationia, jonka jälkeen pääsin taas tien päälle, tälläkertaa kotia kohti.


Suurimmalla osalla kavereista jatkui vielä vähän koulu, mutta tunnelma oli ihan hilpeä huomisen vapaapäivän takia. Huominen on siis ainakin tässä Bundeslandissa "Buß und Bett - Tag" (tai niinkun radiosetä asian ilmaisi, "Brust und Bett") eli saa ihan luvan kanssa kääriytyä koko päiväksi vilttiin ...lukemaan kirjaa.

Tänään olis vielä tarkoitus mennä viettämään iltaa kaverille ja sieltä myöhäisleffaan katsomaan Stichtag. (Saksaksi DUBATTUNA YÄÄH, koska täällä ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Hyh.)

Bis später!

19 comments:

Ines Kaivonen said...

noi dupatut leffat on kylla niin tosi jees.. On myoskin aivan ihanaa kattella ku joku Jude Law yms. puhuu portugalia :)

Iina said...

Ihan mahtava asu jälleen kerran! Mistä toi söpö vaaleenpunanen neule on?

Rosanna said...

Ines -- Joo en käsitä.. KAIKEN HUIPPU on Simpsonit, en oo uskaltanut vielä kokeilla miltä ne kuulostaa dubattuna. Mieti nyt esim Homeria... Eii..!!

Iina -- Voi kiitti ihana, neule on Pimkiestä ;)

Siiri Stiina said...

+20........ mulla on bileet jos täälä on +2 :)

Ines Kaivonen said...

Taalla ei muita simpsoneita naykkaan ku dupattuna! :(

Olit paassy Motherfuckin'fashion -blogin 12 parhaan blogin joukkoon!! hyva rossu ;) En kylla yhtaan ihmettele! :)

Anonymous said...

vähän besserwisseriä: se on buß- und betttag. hauskaa vapaapäivää, asun väärässä bundeslandissa jäädäkseni kotiin, harmi!

Milla said...

selailin sun vanhempia postauksia läpi, ja täytyy sanoa että sulla on sairaan kivoja asuja ! :) tykkään ;>

Rosanna said...

Siiri -- HAHA no ei, kyl täälläkin talvi vielä tulee..

Ines -- Ei täälläkään siis :(
Oho, en olis kyllä tällä postaustahdilla uskonut :-D

Anonyymi -- Totta, voi nolo, korjasinkin heti.. Oon vaan suullisesti ton kuullut, niin en tullut edes ajatelleeksi muita vaihtoehtoja :-D
Ja kiitti, ehkäpä sullekin osuu joku pvä vapaaksi, joka täällä Sachsenissa painetaan töitä..

Milla -- Voi kiitti! :)

noraa said...

Kiva blodi sulla :> taidan jäädä seurailemaan

Rosanna said...

noraa -- kiitti ja tervetuloa seuraamaan :-))

Anonymous said...

tää sun blogi on tosi kiva! =)löysin motherfuckin fashion - bloggaajan vinkkaamana. kuinka pitkä muuten olet?

Rosanna said...

Anonyymi -- thänks! :)) Oon 172cm.

Hanna ja Anni said...

ompa ihana blogi <: laura osas tehdä kyl oikean valinnan !

Anonymous said...

Olen yleensä hirvittävän ronkeli lukija, mutta tää blogi "hit hard"! :o

Maija said...

Oi ihanaa, bloggaaja suoraan Saksasta! Mä asuin Frankfurtissa 7kk, tulin takaisin kotiin vappuna ja kauhea ikävä on taas lähteä. Ihana siis lukea jonkun muun tapahtumia sieltä niin saan jonkunlaista vierotushoitoa ;) Asut ilmeisestikin jossain Dresdenin lähettyvillä?

Varmasti siis jään seuraamaan! Pelastit mun päivän :)

Krista said...

hei rossu onks tää vaan mun kone vai miks noi kaikki kuvat on tolla photobucket jutulla tai tommonen jännä? :(

Rosanna said...

rewind and play again -- hihi kiitti, sä olet ihana! :))

Saana -- vou, kiva kuulla! :)

Maija -- Oi, cool! Mä olen käynyt vaan Frankfurtin lentokentällä :-D Asun joo Dresdenin kupeessa, meiltä Neustadiin menee junalla ~15min ja Neustadista kestää vielä Dresden Mitten kautta vajaa kymmenen minuttia ajaa Hauptbahnhofille.

Krista -- joo arvaa olinko heittää jotain arvokasta seinään ku huomasin saman, nyt ne "kaista täynnä"-kuvat ei kuitenkaan näy ainakaan mulla..(?)

lazor said...

Mäkin oon joskus ostanu saksasta tommosen schoko masken, nami !:)

Rosanna said...

Laura -- En oo vielä kokeillut sitä, mutta taitaa sitä tosiaan voida syödäkin :-D