11/23/2010

Bowling

Eli nyt sitten vähän stooria siltä sunnuntailta.. Eilen olin aavistuksen uupunut viikonlopulta ja simahdin jo kahdeksalta vaatteet päällä sänkyyn. Heräsin kyllä johonkin epämääräiseen aikaan ja viskoin hupparit sun muut unenpöpperöisenä söpöön kasaan, jonka hostmom varmaan ilokseen bongasi ensimmäisenä lattialta tullessaan viittä yli kuusi aamulla katsomaan, joko olin saanut vääntäydyttyä hereille. Eikä kymmenen tuntia edes auttanut kovin paljoa, aamutunnilla oli silti vähän kooma olo! :-(

No joka tapauksessa, olin siis ihan surkea keilaaja. Syytin kyllä aktiivisesti kynsiä, mutta olin mä silti aika säälittävä kun en yhtäkään kaatoa onnistunut tekemään - pari paikkausta vaan. Noo, aina voi keskittyä lipittämään kokista, siinä ei voi mennä vikaan.. (Siellä paikassa olis kyllä ollut myös hyvännäköinen drinkkivalikoima, mutta ehkä ens kerralla sitten..)

Keilauksen jälkeen syötiin ja sitten lähdettiin kävelylle. Lunta täällä ei ole, mutta senverran oli hyistä, että vielä kahden tunnin lämpimän automatkankin jälkeen kääriydyin kotona viltin kanssa purkamaan laukkua, selkä patterissa kiinni..

kei3
kei2
kei
kei4
kei5

ps. Ajaisin OIKEESTI tollasta autoa, jos joku mulle sellasen lahjoittais! Siisti! :-D

6 comments:

Anonymous said...

ihan kauhee toi auto rossu :D et ajais

-Saga

Anonymous said...

Mää söisin tosta annoksesta vaan ton kastikkeen ja kukkakaalit ja parsat ja laittaisin aromisuolaa :)

-Asiaton-Saga

Rosanna said...

Satsuma -- Oisit kyl syönyt ton kalanki senki seilorin turska! Parsat on housuissas, se on parsaKAALIA eihä toi kukkaKAALIkaan oo kukkaa.

ps. mulle tulee aina aromisuolasta mieleen sää<3 ja sitte nuudelit ja niistä melodi-matin chilinuudelit mitkä meille keitit ja joiden syömisessä sulla oli itelläski ihan yhtä suuret vaikeudet kun mulla.. ja viimesenä kurkku.

Siiri Stiina said...

Kyllä määkin tota autoo ajaisin! ja ai nanna alko tekeen mieli Pina Coladaa! ÄÄ... Aloin haaveileen jostain Ibizasta se kädessä ja auringosta, kun täälä on tää 15 cm lunta :(

Ines Kaivonen said...

Ei hitsi mika auto :D Nami. Ja sun taytyy ens kerralla mun mielipiteen mukaisesti ehdottomasti juoda tota Caipirinhaa! (onhan se brasilialainen juoma sentaan)

Rosanna said...

Siiri -- Mm, lähetkö mun kaa Ibizalle ku päästään eroon näistä KYLMISTÄ vaihtovuosista ;))

Ines -- Taidan ottaa hei vinkistä vaarin, Caipirinhaa siis ens kerralla!