The dog died, but let's keep the body anyway

Mulla olis ollut tässä koulun alettua vaikka mitä kaikkea kerrottavaa ja ideoita, mutta niin on vaan päivät valuneet ihan Niagaranputouksina käsistä. Kohta on jo torstai, vaikka musta tuntuu, että tää viikko alkoi ihan äsken.



Koulu vie ajasta ihan leijonanosan, sitten, kun menee koulun jälkeen (tai sitä ennen) jumpalle ja koettaa vielä autokoulussakin takoa jotain älykästä päähänsä, menee arkipäivät aika siivillä. Viikonloppuisin olisi sitten kahvilan kassaa kuusi tuntia per päivä, joten pahemmin tässä ei ehdi makoilla.

Nyt on vielä ihan jees, kun voi nukkua hetken pidempään sillä tekosyyllä, että skootteri - toisin kuten bussi - odottaa pihassa tasan niin kauan, että saan pärstän menokuntoon. Aamuisin ei vielä ole niin pimeää, että ennen täydellistä todellisuuteen havahtumista kuvittelisi ensin näkevänsä herätyskellosta vain unta. Tänään on kuitenkin ollut jo harvinaisen syksyinen päivä. Sadetta on tihkuttanut, aurinko ei ole näyttänyt naamaansa, enkä voinut skootterillakaan päästellä omia nopeuksiani, koska silloin olisin antanut kamalan myrskytuulen päättää määränpään..



"Opin" vasta Saksassa todella rakastamaan aurinkokuivattuja tomaatteja, mmm.. Taas näitä, jotka eivät pienempänä menneet millään alas; muistan, että myös punajuuri oli yököttävää, vaikka nyt syön sitä oikein mielelläni. Meinasin ala-asteella aina pökertyä maksalaatikko-punajuurisalaattipäivinä, ensin mainitusta on yhä niin kovat traumat, että sitä päivää saadaan kyllä vielä odotella, ennen kun kestän edes ko. ruoka-aineen hajua..




Sisko teki (niin hyvää, että mun leivontavuoroni siirtyivät kertaheitolla sille) pullaa ja iskä toi vähän tuliaisia UueSaAsta! Oli vaikea pidätellä riemunkiljahduksia, kun se soitteli että "mitäs kokoa pistetään, oon täällä Juicyn liikkeessä".. Arjen pikku-iloja materialistiselle sokerihiirelle.